Olkaa hyvä!
8/19
"En enää koskaan kai häntä löytää voi"
Pekka nousi pyöränsä selkään ja ajoi hitaasti kylälle. Reijan talon kohdalla hän pysähtyi ja laittoi pyöränsä nojamaan keltaiseksi maalattuun aitaan. Hän katsoi kohti taloa ja näki verhojen heilahtavan ikkunassa. Pekka rohkaisi mielensä, avasi portin ja astui pihaan. Pihakeinu oli vielä samalla paikalla kuin ennenkin. Puuosat olivat uusitut ja hyvässä maalissa.
Tuossa keinussa he olivat istuneet usein. Reijan äiti ei pitänyt Pekasta. Se johtui kai Pekan huonosta viinapäästä. Katseet olivat aina olleet jäätäviä. Reijan isän kanssa he olivat tulleet paremmin toimeen. Pekka oli usein auttanut piharakennusten korjaamisessa. Ne talkoot olivat aina päättyneet ryyppäämiseen. Reijan isäkin oli tykännyt viinasta.
Pekka käveli pihan yli ovelle ja kolkutti. Olisihan sitä voinut mennä suoraan sisällekin, mutta hän piti parempana jättää Reijan päätettäväksi halusiko hän jutella Pekan kanssa. Pekka kolkutti uudelleen ja odotti. Lopuksi hän kääntyi ja otti jo muutaman askeleen lähteäkseen mutta silloin ovi avautui. Reija oli hiukan pyöristynyt ja oli nyt enemmän naisen näköinen kuin silloin nuorenpana.
-Hei. Mä tuota... Niin voitaisko jutella?
Pekka ei oikein nyt osannut aloittaa ja Reija ei vastannut tai auttanut yhtään.
- Mä tuota... haluaisin pyytää anteeksi. Minä tiedän. 30 vuotta liian myöhään tää anteeksipyyntö tulee. Ja korvaako tää mitään... Tai auttaako. Mä olin silloin... Eihän nyt mitkään selitykset kannata Ja onko niitä edes. Se, se oli silloin mun elämäni pahin moka.
Pekka ryhdistäytyi ja nosti katseensa maasta Reijan silmiin.
- Annatko anteeksi mulle sen? Sen mitä mä tein sulle.
Reija ei vastannut. Hän käveli Pekan ohi pihakeinuun ja istahti siihen keskelle. Pekka ei mahtunut viereen istumaan vaan jäi seisomaan nurmikolle.
- Ehkä olisi ollut parempi jos en olisi tullut ollenkaan tänne koko paikkakunnalle. Mutta en ole saanut rauhaa näinä vuosikymmeninä. Sinä olit viimeinen jolle minä olisin halunnut tehdä mitään väkivaltaa.... Mutta minä tein. Se, -se oli raiskaus. Minä raiskasin sinut. Ja sitä minä nyt pyydän sulta anteeksi. Anon vaikka polvillaan. Voitaisko olla edes ystäviä.
Hän oli sinä iltana alkanut hyväillä Reijaa rinnoista ja tämä oli kieltänyt. Silloin Pekka oli menettänyt humalassa tolkkunsa ja raahannut Reijan siihen latoon siellä rannalla. Hän oli repinyt puseron ja sitten vienyt Reijan neitsyyden väkisin. Neitsyyden jota Reija oli vaalinut ja sanonut antavansa sen Pekalle hääyönä. Se oli ollut Reijan suurin toive.
- Ja minä olen itkenyt sitä monenmonta kertaa. Ryyppäsin alussa pääni jokailta täyteen tukahduttaakseni tuskan sisältäni. Ei se ole tukahtunut vieläkään. Kyllähän mä kirjoitin sulle anteeksipyyntö kirjeitä kun minussa ei ollut miestä tulla pyytämään anteeksi suoraan silmästä silmään. Mutta aivan oikeutetusti sinä et ikinä vastannut. Nyt minä olen tässä ja en pyydä sulta muuta kuin anteeksi antoa.
Hän katsoi Reijaa suoraan silmiin kyynelten valuessa poskia pitkin.
- En avannut niitä sun kirjeitäsi. Poltin ne suoraan hellassa.
Reijakin katsoi nyt Pekkaa silmiin.
- Annan. Annan minä sinulle anteeksi. Näen sun silmistäsi että olet tosissasi. Kyllä minä annan anteeksi. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä vuosien varrella.
Reija nousi ja kävellessään Pekan ohi hän taputti tätä käsivarteen.
-Annan anteeksi. Turha sitä on enää kantaa vihaa. Menneistä tapahtumista.
Reija meni sisään ja sulki oven perässään. Pekka jäi pihalle seisomaan yksinään.
Kommentit