Vihreät niityt on 19 osainen jatkokertomus. Osat ilmestyvät 19 peräkkäisenä päivänä klo 18.00.  Tästä ensimmäiseen osaan.

   Olkaa hyvä!                                                



                                14/19


        "Sydämeni lämmön pois talvi hyydyttää"



Pekka oli saanut paljon kyselyjä Isä-Mikaelin kirkon kunnostuksesta. Kunnalta oli tullut lupa konsertin järjestämiseen. Kunta oli lupautunut myös talkoisiin mukaan. Kunta liittäisi kirkon kunnallistekniikkaan ilmaiseksi jos remontti toteutuisi. Olihan kirkko jo jonkimmoinen nähtävyys erikoisuudellaan. Isä-Mikaelkin oli suostunut maalliseen konsertttiin. Ja oli myös itse lupautunut siunaamaan tilaisuuden. Oli saatu jo muitakin esiintyjiä lupautumaan mukaan. Oli perustettu komitea suunnittelemaan kunnostusta ja varojen keräystä. Pekka oli valittu toimeenpanijana puheenjohtajaksi. Siitä olikin riittänyt puuhaa hänelle yllinkyllin. Ei jäänyt aikaa Reijan miettimiseen.

Kehtokin oli valmistunut. Pekka käveli kehdon ympärillä ja mietti voisiko sen lahjoittaa Kaisalle. Suostuisiko Reija siihen? Olisiko se liian kipeää Reijalle?


Piirtäessään kehtoa ja miettiessään lastensa nimiä he olivat olleet onnellisemmillaan. Silloin Pekalla oli menossa kuivakausi. Hän ei ryypännyt silloin. Ja hän oli ollut rakastunut. Neljää lasta he olivat suunnitellet. Kaisa, Katriina ja Katariina. Niistä olisi ollut tyttöjen nimiksi.Pietari, Pauli ja Panu. Siinä oli olleet poikien nimet. Niihin aikoihin hän oli siellä kivellä vuollut sen ristinkin. Reija oli istunut sinä iltana vierellä ja laulanut.


Muistoista hänet herätti kun Kake ja Rami tulivat harjoittelemaan ja soittamaan. He kävelivät soittohuoneeseen Pekka viimeisenä.

- Ette tulleet keväällä maininneeksi Kaisasta mitään? En tiennyt että Reijalla on tytär.

-Ei tullut mieleen. Reija muutti parikuukautta sun jälkeesi pois täältä. Eikä nähty häntä useaan vuoteen. Hän taisi vältellä meitä kaikkia sen aikaisia tuttuja. Hänelle oli kovapala että sä jätit hänet ja et ottanut yhteyttä kaupungista. Jätit hänet kuin nallin kalliolle.

Kake katsoi Pekkaa hiukan syyttävästi.

-En tiedä mikä teidän välit rikkoi vai lopetitko sä muuten vain? Me luultiin, että sulle tuli kaupunkihumala ja me maalaiset ei oltu mitään.

-Viinahumala tuli kyllä. Ja morkkis Reijasta. Ja se lisäsi humalaa ja viinan juontia. Ja häpeää. Ei Reija sitten kertonut teille mitään?

-Ei kertonut. Me ei edes tavattu sun lähtös jälkeen Reijaa vuosiin. Hän tuli takaisin usean vuoden jälkeen ja hän oli naimisissa vanhemman miehen kanssa ja hänellä oli tuo Kaisa.

Pekka otti kitaran ja aloitti soittamisen. Kake ja Rami yhtyi harjoituksiin. Pian Pekka lopetti soittamisen.

-Anteeksi pojat. Ei tästä nyt tule mitään. Mulla on vähän kipee olo. Soitelkaa kahdestaan. Mä menen saunalle. Mä haluun olla nyt yksin.

Pekka tunsi ettei mikään voisi viedä tätä tuskaa pois.